Iida-Vilhelmiina Sinivalo


Iida-Vilhelmiina Sinivalo on helsinkiläinen sellisti, joka liikkuu luontevasti klassisen musiikin, nykymusiikin ja improvisaation rajapinnoilla. Hänen kotimainen ja ulkomainen konserttiuransa ulottuu klassisen musiikin keskeisestä kirjallisuudesta aina aikamme uusimman musiikin äärelle. Hän tilaa ja kantaesittää säännöllisesti uusia teoksia, tarttuen ennakkoluulottomasti myös uusiin soittotapoihin ja estetiikkoihin. Sinivalo ilmaisua laajentavatkin usein myös elektroniikka ja kuusikielisen sähkösello.

 
Solististen tehtävien ohella Sinivalo on aktiivinen kamari- ja yhtyemuusikko. Hänen keskeisimpiä yhtyeitään ovat Earth Ears Ensemble ja Trio Lago ja hän esiintyy usein monipuolisissa yhteistyöproduktioissa eri musiikki- ja taideperinteistä tulevien taiteilijoiden kanssa. Lisäksi hänen soittoaan kuullaan myös lukuisissa TV- ja radiotuotannoissa, sekä maamme eturivin artistien yhtyeissä ja levyillä.
 
Sibelius-Akatemiasta maisteriksi valmistuneen sellistin ilmaisua ovat rikastuttaneet myös kansainväliset kurssit ja residenssijaksot muun muassa Kanadassa, Italiassa ja Beninissä. Monipuolisiin kokemuksiinsa pohjaten hän valmistelee parhaillaan taiteellista tohtorintutkintoaan Taideyliopiston DocMus-tohtorikoulussa.